Kuukauden onnistuja – Teemu

Teemu tarttui 30 päivän kahvakuulahaasteeseen ja nykyään treenaaminen on osa arkea.

Lue alta Teemun vinkki ja inspiroidu kokeilemaan itse!

Teemu sovitti treenit vuorotyöhön

“Moi! Nimeni on Teemu ja vuorotyöntekijänä on ollut haastavaa löytää itselle sopivaa tapaa, jolla saisin treenaamisesta säännöllistä.

Meillä on ollut jo kauan pari kahvakuulaa olohuoneessa pölyttymässä, muistuttamassa meitä siitä, että pitäisi treenata.

Ei vain oikein ole tiennyt mitä niillä tekisi. Törmäsin kahvakuulaohjelmaan selatessani Instagramia ja päätin kokeilla tätä. Ja hyvä niin!

Liikkeitä on paljon erilaisia ja treenin saa tehtyä suht nopeastikin. Paljon helpompi noudattaa vain valmista ohjelmaa kuin yrittää itse keksiä aina liikkeitä.

Nykyään treenaaminen on säännöllistä ja teen ohjelmaa jo toista kertaa.”

Onnistujan vinkki

Suunnittele treenipäivät valmiiksi.

“Olen saanut treenaamisesta osan arkeani, kun viikonloppuisin merkkaan tulevan viikon treenit valmiiksi kalenteriin.

Treenaan joko aamuvuoron jälkeen, tai ennen iltavuoroa. Olen aikaisemmin pitänyt vuorotyön ja treenaamisen yhdistämistä haastavana, mutta treenaamalla kotona tämä sujuu erinomaisesti.”

Onnistu sinäkin kahvakuulahaasteen avulla

30 päivän kahvakuulahaaste on tehokas, ammattilaisen suunnittelema treeniohjelma, jossa treenataan koko kehoa tehokkaasti ja monipuolisesti kahvakuulan avulla.

Löytyykö sinunkin kotoa nurkassa pölyttynyt kahvakuula? Tartu aloittelijaystävälliseen kahvakuulahaasteeseen ja tee treenaamisesta osa sinunkin arkea.

JAA TÄMÄ ARTIKKELI:

Kuukauden onnistuja suoraan sähköpostiisi?

Voit myös tilata Kuukauden onnistuja -tarinat suoraan sähköpostiisi! Kuukausittain lähetettävässä uutiskirjeessämme saat kuukauden onnistujan vinkin sekä tietoa tarjouksista ja uusista tuotteista.

Liittymällä sähköpostilistalle nyt saat myös 40 % alennuksen ensimmäisestä ostoksestasi! Liity nyt täyttämällä sähköpostisi alla olevaan kenttään.

Lue lisää artikkeleita