6 viikon punnerrushaaste & punnerruslauta

Punnerrusohjelma jolla nostat takuuvarmasti punnerrusmääräsi, vahvistat yläkroppaasi ja tiukennat keskivartaloasi!

6 viikon harjoitusohjelma johon kuuluu kaupan päälle punnerruslauta, jonka avulla teet 9 erilaista punnerrusvariaatiota ja saat kaiken irti tästä kotitreenaajan superliikkeestä.

Punnerruslaudan avulla varmistat, että teet monipuolisesti koko ylävartaloa vahvistavia punnerruksia, oikealla tekniikalla ja turvallisesti.

118.00 

Mikä tavallisissa punnerruksissa on vikana?

Punnertaminen on tehokkain liike ylävartalon kokonaisvaltaiseen muokkaamiseen ja kehittämiseen. Me kaikki olemme niitä tehneet ja kaikki myös lopettaneet niiden tekemisen. Normaaleissa punnerruksissa piileekin muutama viheliäinen ongelma, miksi niiden tekeminen ei kannata.

Sattuu ranteisiin. Normaalisti punnerrettaessa ranteet taipuvat 90 astetta sivuille. Tämä aiheuttaa ylimääräistä rasitusta ranteille ja voi vahingoittaa niiden nivelistöä. Siksi moni ei pysty punnerruksia tekemäänkään ja niiden tekeminen sattuu liikaa. 

Toistuva punnertaminen on tylsää. Ollaan rehellisiä. Pelkkien normaalien punnerrusten tekeminen käy pian maistumaan puulta. Samaa vanhaa ei jaksa toistaa ja tulosten saaminenkin hidastuu tietyn pisteen jälkeen.

Huonot tulokset. Monesti punnerruksia tehdään vain kahdessa asennossa: leveällä ja kapealla asennolla. Näin harjoitellaan vain muutamia ylävartalon lihaksia ja kokonaisvaltaisesti vahvan näköinen ylävartalo jää saavuttamatta.

Kapea liikerata. Normaalisti punnerrettaessa lihaksisto ei tee työtä koko sen liikkuvuusalueella. Siksi tulokset jäävät heikoiksi ja suuri määrä normaaleja punnerruksia saattaa rajoittaa ylävartalon liikkuvuutta.

Punnerrusohjelmalla voimakas ylävartalo kuudessa viikossa

Superliikkeen
kaikki hyödyt

Ohjelmassa tehdään monia erilaisia punnerruksia eri asennoista. Ohjelma kehittää rintalihaksia, ojentajia ja kolmipäisiä hartialihaksia sekä serratus anterior -lihaksia.

Sopii kaikentasoisille

Treenaamisen tekee helpoksi ammattilaisen suunnittelema ja jaksottama 6 viikon treeniohjelma, jonka vaikeustasoja voi säädellä itse. Ohjelma sopii siis myös aloittelijalle!

Vahvistaa myös keskivartaloa

Oikein suoritettu punnerrus aktivoi myös keskivartalon lihaksiston. Saat samalla voimakkaan ja timmin keskivartalon, kun keskityt ylävartalosi kehittämiseen.

Punnerruslaudalla eroon viheliäisistä ongelmista

Poistaa rasituksen ranteilta

Punnerruslaudalla punnerrettaessa ranteet säilyvät suorina, jolloin rasitus ranteille on huomattavasti pienempi. Koko liike on myös ergonomisempi koko keholle.

Laajempi
liikerata

Punnerruslaudan kohotettu asento mahdollistaa laajemman liikeradan kuin tavallinen punnerrus. Laajalla liikeradalla harjoitat koko lihasta etkä vain sen tiettyä osaa.

Harjoittaa koko ylävartaloa

Punnerruslaudalla voi tehdä yhdeksää erilaista punnerrusta. Näin saadaan harjoitettua monipuolisesti rintalihaksia, ojentajia, hartioita sekä selän alueen lihaksia.

Älä usko meitä. Usko asiakkaitamme.

Näin punnerrusohjelmasta puhutaan

Tämän kaiken saat, kun tilaat nyt

Mitä punnerrusohjelma pitää sisällään?

Pakettiin kuuluu kuuden viikon harjoitusohjelma ja kaupan päälle punnerruslauta, jonka avulla teet 9 erilaista punnerrusvariaatiota. Punnerruslaudan avulla varmistat, että teet monipuolisesti koko ylävartaloa vahvistavia punnerruksia, oikealla tekniikalla ja turvallisesti.

Tämähän on ihan turha!

Eikö muka ilman lautaa voi punnertaa?

Tottakai voi! Voihan juostakin ilman kenkiä, mutta emme sitä tee? Juoksukengät ovat parhaat kengät juoksemiseen ja punnerruslauta on paras apuväline punnertamiseen.

Ranteet suoriksi!

Punnerruslaudalla punnerrettaessa emme taivuta ranteitamme samalla tavoin kuin normaaleissa punnerruksissa. Laudalla punnertaessa ranteet saavat olla luonnollisessa, neutraalissa asennossa. Näin voimantuotto on parempaa, liikkeet puhtaampia ja emme altista itseämme loukkaantumisille. 

Lihakset täysillä töihin!

Punnerruslaudalla punnerrettaessa päästään hyödyntämään lihasten koko liikerata. On tieteellisesti todistettu, että kun harjoittelemme lihaksen koko liikeradalla on kehitys voimantuotossa ja lihaskasvussa huomattavasti vajaata liikerataa (normaali punnerrus) parempi (Bloomquist, K et al., 2013). Miksi et siis ottaisi kaikkea hyötyä irti harjoittelustasi?

Treenaa ylävartaloa monipuolisesti

Normaaleja punnerruksia tehdään usein vain kahdella erilaisella asennolla: leveällä käsien asennolla ja kapealla käsien asennolla. Näin keskitytään pääasiassa vain rinta- ja ojentajalihaksiin.

Punnerruslaudalla voi tehdä punnerruksia jopa yhdeksässä erilaisessa asennossa. Näin harjoitetta pystytään kohdentamaan paremmin ylävartalon eri lihaksiin. Lopputuloksena on vahvempi, komeampi ja lihaksikkaampi ylävartalo.

Usein kysytyt kysymykset

Pääsyä treeniohjelmaan ei ole rajattu ajalla, eli välineet ja materiaalit säilyvät käytössäsi ikuisesti. Voit siis suorittaa ohjelman koska tahansa ja halutessasi tehdä sen myös uudestaan koska vain.

Koska punnerrusohjelmaa suoritetaan oman tason mukaan tasotaulukkoa seuraamalla, on ohjelma oivallista suorittaa useammankin kerran, sillä voit aina aloittaa ohjelman uudestaan päästessäsi uudelle tasolle.

Kyllä, treeniohjelman voi maksaa käyttäen yleisimpiä liikuntaetuja (ePassi, Edenred, Eazybreak, Smartum).

Ei hätää! Ohjelma on aloittelijaystävällinen, ja jokainen liike ohjeistetaan videolla.

Mikäli haluat lisätietoa yrityksestämme tai tästä harjoitusohjelmasta, älä epäröi olla yhteyksissä meihin. Asiakaspalvelumme auttaa mielellään. Saat meihin yhteyden painamalla oikeassa alakulmassa olevaa sinistä chat-painiketta tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen info@kotonakuntoon.fi.

Ostoksesi on täysin riskitön

Tarjoamme 100 % tyytyväisyystakuun

Jos et jostain syystä ole tyytyväinen saamiisi tuotteisiin, voit postittaa ne meille takaisin veloituksetta ja palautamme kaikki rahasi. Tilaaminen ei aiheuta sinulle minkäänlaista riskiä.

Huom. Jos käytät tilaamiseen liikuntaetuja, emme valitettavasti voi hyvittää rahojasi takaisin, koska lakiteknisesti liikuntaetuja ei saa muuttaa rahaksi.

6 viikon punnerrusohjelma

118.00