Kuukauden onnistuja: “Luulin ensin, ettei vartin treenillä voi saada mitään aikaan”

“Luulin ensin, ettei vartin treenillä voi saada mitään aikaan” -Marika, 36v

Mä lähdin tähän vähän epäillen.

Ajattelin ihan oikeasti alussa, että voiko 15 minuutin treeni olla muka tarpeeksi. Että eihän vartissa ehdi oikein mitään. Olen ennenkin ajatellut, että jos haluaa tuloksia, niin pitäisi treenata pitkään ja kunnolla.

Mutta samaan aikaan just se vartti tuntui mahdolliselta.

Arki on sellaista, että aikaa ei ole liikaa. Siksi tässä houkutti se, että treenejä oli vain kolme kertaa viikossa ja ne pystyi tekemään kotona silloin kun itselle sopi. Ei tarvinnut lähteä salille, eikä käyttää aikaa siihen, että ensin suunnittelee mitä tekee.

Alkuun tärkeintä oli varmaan se, että treeni tuli ylipäätään tehtyä.

Ja aika nopeasti huomasin, että olin ajatellut väärin. Vaikka treeni oli lyhyt, se ei todellakaan ollut turha. Päinvastoin. Siitä tuli sellainen olo, että nyt tehtiin oikeasti jotain tehokasta, mutta ilman että koko päivä meni treenin ympärillä.

Vähitellen alkoi tulla niitä pieniä muutoksia, joista tuli hyvä mieli. Olo oli virkeämpi. Kehossa tuntui enemmän voimaa. Lihaskunto parani. Ja sitten niitä konkreettisiakin muutoksia alkoi näkyä: kiinteämpi olo, senttejä lähti vyötäröltä ja vatsasta, ja farkut alkoivat mahtua paremmin.

Se tuntui hyvältä, koska muutokset eivät tulleet sillä tavalla, että olisi pitänyt vetää itsensä ihan loppuun. Tässä oli ehkä parasta se, että treeni sopi tavalliseen arkeen. Ei tarvinnut olla valmiiksi hyvässä kunnossa. Ei tarvinnut osata kaikkea heti. Riitti, että aloitti.

Ja ehkä isoin juttu oli lopulta tämä: liikunta alkoi tuntua taas hyvältä eikä pakkopullalta. Tuli sellainen fiilis, että tähän pystyy oikeasti sitoutumaan.

2. Onnistujan Vinkki –

“Älä mieti, onko vartti liian vähän – tee ensin yksi treeni”

Jos voisin sanoa yhden jutun sille, joka epäröi aloittamista, sanoisin tämän:

älä jää miettimään, onko vartti liian vähän. Tee ensin yksi treeni.

Mäkin ajattelin aluksi, ettei niin lyhyt treeni voi tehdä eroa. Mutta juuri siksi tämä oli helppo aloittaa. Kun treeni kestää vain vartin, kynnys on paljon matalampi kuin pitkissä harjoituksissa.

Toinen vinkki on, että älä stressaa täydellisyydestä. Alussa voi mennä hetki, että löytää sopivat vastuskuminauhat eri liikkeisiin. Mäkin vähän testailin, mikä vastus toimii parhaiten missäkin liikkeessä. Se kuuluu asiaan.

Tärkeintä on vain päästä rytmiin kiinni.

Mulle toimi se, että päätin tehdä treenin juuri niin kuin ohjelma on suunniteltu: kolme kertaa viikossa. Kun siitä tuli tapa, homma helpottui heti. Silloin ei tarvinnut enää joka kerta neuvotella itsensä kanssa.

Kokeile tätä seuraavassa treenissäsi!

3. Onnistujan Ohjelma –

HIIT 15

HIIT 15 on 6 viikon kotitreeni­ohjelma sinulle, joka haluat tehokasta liikuntaa ilman, että treeni vie liikaa aikaa arjesta.

Tässä ohjelmassa moni on tykännyt erityisesti siitä, että alkuun pääsee helposti ja treenit on oikeasti mahdollista tehdä loppuun asti.

HIIT 15 lyhyesti:

  • 6 viikon ohjelma
  • 3 treeniä viikossa
  • Yksi treeni kestää vain 15 minuuttia
  • Yhdistää sykettä nostavan treenin ja lihaskuntoharjoittelun
  • Sopii kotona tehtäväksi
  • Et tarvitse valmiiksi hyvää pohjakuntoa
  • Mukana tulevat vastuskuminauhat
  • Selkeät treenivideot ohjaavat liikkeet vaihe vaiheelta

Tämä on hyvä vaihtoehto erityisesti silloin, kun haluat:

  • saada liikunnan takaisin osaksi arkea
  • parantaa lihaskuntoa ja jaksamista
  • kiinteyttää kroppaa
  • treenata tehokkaasti ilman pitkiä treenejä
  • tehdä valmiin ohjelman ilman turhaa suunnittelua

Jos kaipaat ohjelmaa, jonka pystyy oikeasti sovittamaan kiireiseen elämään, HIIT 15 voi olla juuri sopiva valinta.

Lue lisää ohjelmasta TÄSTÄ

P.S. Olethan valmiina. Kotonakuntoon.fi:n suuri kesäale alkaa sunnuntaina 3.5. Mukana huikeita tarjouksia ja tuotepaketteja. Ole tarkkana!

JAA TÄMÄ ARTIKKELI:

Kuukauden onnistuja suoraan sähköpostiisi?

Jätä sähköpostisi ja saat Kuukauden Onnistuja -viestin sähköpostiisi automaattisesti.

Lue lisää artikkeleita

PWA Add to Home Icon

Asenna kotona kuntoon sovellus puhelimeesi. Paina "Jaa -ikonia" PWA Add to Home Banner sen jälkeen valitse Lisää Koti-valikkoon

×