Kukapa meistä ei olisi joskus pitänyt t-paitaa rannalla tai kietoutunut pyyhkeeseen uima-altaalla. Ja vaikka kuinka yrittää vakuuttaa itselleen, että tuskin kukaan edes katsoo, olo uimapuvussa on silti tukala ja epämukava.
Tänä vuonna sanon, että nyt riittää.
8 minuutin bikinitreeneillä treenataan hoikempi vatsa, kiinteämmät pakarat ja uusi itsevarmuus. Kesäsi ansaitsee sen. Sinä ansaitset sen.
Se ei kuitenkaan synny yhden yön aikana, vaan muutos vaatii hieman aikaa. Hyvät uutiset ovat, että se aika voi olla pelkät kahdeksan minuuttia – etkä ole vielä myöhässä.
Bikinikunto on yhä saavutettavissa tälle kesälle, mutta sinun täytyy aloittaa riittävän ajoissa. Me suosittelemme, että se hetki on nyt.
Joskus naisena itsevarmuus omasta kehosta vähenee ikääntyessä. Voi olla jopa niin, että vuosien saatossa peilissä näkyvä kroppa ei tunnu eikä näytä enää omalta. Silloin bikinien pukemisen sijaan kesän rantareissut tekee mieli jättää välistä.
Kesäsi ansaitsee uimista, aurinkoa ja hauskoja muistoja. Ja kroppasi ansaitsee sen, että pidät siitä huolta, rakastat sitä ja olet siitä ylpeä.
Siksi 8 minuutin bikinitreenit on suunniteltu sopiviksi kaikenikäisille. Et tarvitse aiempaa osaamista tai hyvää peruskuntoa – näissä 8 minuutin treeneissä onnistut varmasti.
Treenit eivät sisällä hyppyjä tai pomppuja, ja saat joka liikkeelle myös helpotetun version, jos treeni tuntuu liian raskaalta.
Treenit on koottu ammattilaisen suunnittelemaan ohjelmaan, jotta harjoittelu on sinulle mahdollisimman mutkatonta. Seuraa vain ohjelman mukana!
Tee treenit silloin kuin haluat, siellä missä haluat. Laita vain 8 minuutin treenivideo pyörimään ja tee liikkeet ohjaajan perässä.
Saat ohjelman mukana ilmaiseksi treenivälineen, jolla kaikki ohjelman harjoitukset tehdään. Välineellä eli liukulevyillä treenaat helposti ja turvallisesti kotona.
Kun aloitat treenit nyt, näytätkö kesällä samalta kuin kuvan nainen uima-altaalla?
Me emme huijaa sinua – lähtöpisteestä riippuen joku voi näyttää kuvan naiselta, kun taas jollekin ei ole mahdollista päästä samoihin mittoihin tässä ajassa vaikka treenaisi joka päivä kellon ympäri.
Älä kuitenkaan lannistu! Me nimittäin vannomme, että näillä treeneillä näet positiivisen muutoksen kehosi ulkomuodossa. Sinä ja läheisesi tulette huomaamaan muutoksen kropassasi, minkä ansiosta kävelet bikineissä aivan uudella itsevarmuudella.
Ohjelman suoritettua sinulla ja kuvan naisella on vähintään yksi asia yhteistä: tänä kesänä sinä olet bikineissä aivan yhtä itsevarma ja onnellinen.
Ohjelmassa treenataan 8 minuuttia kerralla, kolme kertaa viikossa. Treenit vuorottelevat niin, että joka toinen treeni kohdistuu alavartalon eli jalkojen ja pakaroiden kiinteyttämiseen ja joka toinen treeni keskivartalon hoikistamiseen.
Näin tuloksena saadaan tiimalasin muotoja mukaileva timmi vartalo, joka paitsi näyttää, myös tuntuu hyvältä bikineissä!
Kaikki treenit tehdään ohjelman mukana tulevilla liukulevyillä. Laitat liukulevyt vain liikkeestä riippuen jalkojen tai käsien alle. Levyt liukuvat lattioilla, matoilla ja treenimatoilla eivätkä ne naarmuta lattioita. Väline on erittäin aloittelijaystävällinen eikä se vie kotona paljoa säilytystilaa.
Liukulevyjen ansiosta treenit tuovat näkyviä tuloksia huomattavasti nopeammin, sillä niillä treenatessa teet harjoituksissa isoja, kokonaisvaltaisia liikkeitä. Näin yhdellä liikkeellä aktivoit yhä useampaa lihasta.
Bikinitreeniohjelman on suunnitellut suomalainen yritys nimeltä Kotona kuntoon, joka on tehnyt suomalaisille sopivia treeniohjelmia jo kolmen vuoden ajan. Tänä aikana olemme oppineet sen, millaista treeniä ihmiset haluavat tehdä – ja millaisella treenillä he saavat parhaat mahdolliset tulokset.
8 minuutin bikinitreenit ovat lyhyestä mitastaan huolimatta supertehokkaita. Vannomme, että tulet yllättymään tuloksista!
Uskomme tähän ohjelmaan – ja sinuun – niin paljon, että annamme ohjelmalle 100-prosenttisen tyytyväisyystakuun. Jos et siis ole tyytyväinen tai näe odottamiasi tuloksia, saat kaikki rahasi takaisin – ilman kysymyksiä!
Ei mitään! Saat tuotteille ilmaisen postituksen. Tilauksesta ei koidu sinulle mitään piilo- tai yllätyskuluja.
Saat pääsyn treenimateriaaleihin välittömästi tilaamisen jälkeen. Välineet postitetaan sinulle pikimmiten, usein seuraavana arkipäivänä. Ne toimitetaan sinulle n. 3–5 arkipäivässä. Voit aloittaa ohjelman heti, kun saat välineet itsellesi!
Saat ohjelman ja välineet itsellesi ikuisesti, eli voit aloittaa ohjelman juuri silloin kuin haluat ja suorittaa sen niin usein kuin haluat. Suosittelemme kuitenkin aloittamaan mahdollisimman pian, jotta ehdit nähdä tulokset jo heti kesän alussa.
8 minuutin bikinitreenit -paketti pitää sisällään…
✅ 8 viikon ammattilaisen suunnitteleman harjoitusohjelman
✅ Treenivälineet (liukulevyt) ilmaiseksi kaupan päälle
✅ Videoidut 8 minuutin treenit kolme kertaa viikossa
✅ Helpotetut versiot kaikista liikkeistä
✅ Kirjalliset lisäohjeet kaikille liikkeille
✅ Ilmainen postitus välineille
Lisäksi saat:
✅ 100% tyytyväisyystakuu
✅ Ikuinen pääsy treeniohjelmaan – toista ohjelma niin monta kertaa kuin haluat
✅ Treenimateriaalit tallessa kurssialustallamme ja mobiilisovelluksessamme, eli ne eivät huku tai poistu sinulta ikinä
✅ Avulias suomenkielinen asiakaspalvelu, joka opastaa ja tukee sinua mielellään tilanteessa kuin tilanteessa
Liukulevyillä treenaaminen mahdollistaa sen, että liike tehdään suurella liikeradalla, jolloin sama liike aktivoi yhä useampia lihaksia. Näin treenistä saadaan maksimaalinen hyöty irti. Liukulevyt myös usein helpottavat tuttujen kehonpainoliikkeiden tekoa, sillä levyjen liu’uttaminen takaa sen, että liikkuva raaja pidetään aina kiinni lattiassa. Tämä ohjelma ei siis vaadi hyvää tasapainoa tai akrobatiataitoja!
Lisäksi liukulevyillä treenaaminen takaa sen, ettei ohjelmassa tule lainkaan hyppyliikkeitä.
8 viikon ohjelmassa teet vuorotellen keskivartalo- ja alavartalotreenejä, jotta lihaksesi ehtivät levätä ja näin kehittyä treenien välissä. Näin treenaat juuri tärkeimpiä kohtia kehossasi tulevan kesän bikinikuntoa varten.
Kyllä sopii – itse asiassa iso osa asiakkaistamme onkin tätä ikäryhmää! 8 minuutin bikinitreenit ovat erittäin sopivia myös yli 60-vuotiaille. Treenit on suunniteltu aloittelijat mielessä pitäen ja liukulevyt ovat välineenä erittäin turvalliset ja helppokäyttöiset.
Saat pääsyn harjoitusmateriaaleihin välittömästi tilaamisen jälkeen. Tunnustesi voimassaoloa ei ole rajattu ajalla ja saat mukana tulevat harjoitusvälineet omaksesi. Voit siis suorittaa ohjelman koska haluat ja niin monta kertaa kuin haluat – paketti on sinun ikuisesti!
Kyllä voit! Otamme vastaan yleisimmät liikuntaedut sähköisinä sekä setelimuodossa. Meillä käyvät seuraavat liikuntaedut:
Mikäli haluat maksaa osan ohjelmasta liikuntaedulla ja osan eri maksutavalla, otathan yhteyttä asiakaspalveluumme info@kotonakuntoon.fi tai klikkaa oikean alakulman sinistä chat-puhekuplaa.
Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään missä tahansa kysymyksissä. Ota yhteyttä meihin klikkaamalla sinistä chat-puhekuplaa, joka löytyy tämän sivun oikeasta alakulmasta!
Mikäli asiakaspalvelumme ei ole auki juuri tällä hetkellä, voit jättää viestiä chatin kautta, johon vastaamme sinulle pikimmiten sähköpostilla.
Tehokkailla 8 minuutin bikinitreeneillä saat hoikemman vatsan ja kiinteämmät jalat ja pakarat, jotta tänä kesänä olet bikineissä itsevarma. Kesäsi ansaitsee sen. Sinä ansaitset sen.
Jopa kahdeksan minuutin treenit tuovat näkyviä tuloksia, kun aloitat ajoissa ennen kesää. Oikea hetki aloittaa on nyt.
Tilaa ilman riskiä – 100 % tyytyväisyystakuu
Väline kaupan päälle + ilmainen postitus
Hyväksymme liikuntaedut (Smartum, ePassi, Edenred, Eazybreak)
Hyödynnä ainutlaatuinen tarjoushinta 49 €!
©2021 All Rights Reserved – Nordic Flow Movement Oy / Kotonakuntoon.fi
Asenna kotona kuntoon sovellus puhelimeesi. Paina "Jaa -ikonia" sen jälkeen valitse Lisää Koti-valikkoon